Kun Gastronomien Seura järjestää retken Toscanaan, on luvassa aurinkoa, herkullista ruokaa, syvällisiä keskusteluja, runsaasti ”Pruuveja” – sekä naurua, naurua ja naurua.
Kohde tällä retkellä oli Toscanan sydämessä, Casentinon laaksossa sijaitseva Poppin vanha historiallinen linnoituskaupunki. Poppi, Arezzon provinssissa, on vain 40 kilometrin päässä Firenzestä ja 30 kilometriä Arezzosta, alueen pääkaupungista. Poppia ja sen lähellä sijaitsevia linnoituskaupunkeja kutsutaan Toscanassa ”I Borghi piu belli d’Italia”- Italian kauneimmiksi kaupungeiksi. Nimityksessä on vahva perä.
Majoituimme aivan Poppin linnan juurella olevassa Albergo San Lorenzossa – kahden nuoren serkuksen ylläpitämässä majatalossa.Olimme kuin heidän vierainaan, lähes ainoana ryhmänä – ja saimme käyttöömme niin hotellin keittiön kuin sen yleiset tilat yhteisiä illanviettojamme varten. Hotelli on varustetasoltaan hyvä – huomioiden, että kahdesta rakennuksesta vanhempi oli 1200-luvulta ja se nuorempi puolisko oli oviaukossa olevan vuosiluvun perusteella vuodelta 1853.
Matkan järjestäjä, Suomen Gastronomien Seuran tuore jäsen, Kirsti Bäcklund, on italialaistunut asuttuaan maassa yhden sukupolven ajan. Hänellä on edelleen tukikohta Poppin kaupungissa. Kirstin valitsema kunniatehtävä on tuoda Poppiin ja sen lähialueille alueen historiasta, ruokaperinteestä ja luonteesta kiinnostuneita – oli sitten kyse golfareista tai kaltaisistamme kulinaristeista.
Kuuden päivän ohjelmamme oli tiivis ja antoisa. Kaksi ruokatyöpajaa hotellimme keittiössä kahden alueella vaikuttavan ”Chefin” johdolla. Paola Baccelli, sydämellinen keittotaidon mestari opetti meille pastan tekemisen salat, kanin oikean käsittelyn sekä kolmen pecorinojuuston kohokkaan teon. Jälkiruokana oli sitruunainen Tiramisu – perinteistä kevyempi ja vahvasti limoncelloinen.
Seuraavaa työpajaa ohjasi Graziano De Matteis, Paolaa maanläheisempään keittiöön erikoistunut Chef. Saimme valmistaa hyvin perinteisiäpaikallisia herkkuja, kuten Ribolitaa, useammasta kaalilajikkeesta (mm. musta-, valko- ja punakaali) sekä juureksista hitaasti haudutetun pataruuan. Opimme, että ”ri” etuliite viittaa kaksinkertaiseen – tässäkin tapauksessa vihannekset ensin haudutetaan ja sen jälkeen Ribolita paistetaan uunissa ”toisessa” keittämisessä – jonka aikana pataan laitetut, kuivuneet leipäpalat imevät vihannesten keitinliemen ja väliin jäävä Pecorino sulaa ensin leivän päälle ja sen jälkeen syöjän suuhun. Ribolitan jälkeen herkuttelimme Grazianon isän kaataman peuran paistilla. Paistit oli sidottu tiukoiksi nipuiksi, jotka ruskistettiin kuumalla pannulla ja haudutettiin viinissä kypsiksi yhdessä puna- ja valkosipulin kanssa.
Työpajojen tulokset nautimme hotellimme ruokasalissa – vain keskenämme – illallisella. Kummankin päivän Chefimme ja heidän avustajansa toimivat tarjoilijoinamme. Bellissima! Kummankin työpajan reseptit pyritään laittamaan Gastronomien reseptikokoelmaan.
Kirsti oli järjestänyt meille runsaasti paikallisia tutustumisia. Aloitimme viikon vierailut 800-luvulta peräisin olevaan Antico Molino Grifoni L’arte -myllyyn. Mylly toimii edelleen täysillä ja saa voimansa Casentinon laakson läpi virtaavasta Arno-joesta. Opimme, että Michelangelon suunnittelema filterointijärjestelmä toimii edelleen ja erottelee jauhetun viljan 2-, 1-, 0- ja 00 -luokkaisiin jauhoihin, omaa käyttötarkoitustaan varten italialaisessa ja varsinkin toscanalaisessa keittiössä.
Seuraavana päivänä Kirsti tutustutti meidät paikalliseen Cantina Fregnan – Il Metodo Classico in Casentino -viinitilaan. Nuorella tilalla uskotaan luomuviljelyyn, ilman kasvinsuojeluaineita, jotta eivät pelkästään kasvit vaan myös niiden ympäristö säilyttää normaalin biodiversiteetin. Päärypäleet olivat Pinot Noir (30%) ja Chardonnay (70%) viljelyalasta. Viljelyalaa oli vain 4 hehtaaria ja kuluvana vuonna tuotanto on 10.000 pulloa.
Saimme nauttia herkullisista italialaisista antipasteista tilan terassilla, ja ihailla Toscanan kumpulevaa maisemaa, joka tiputtautui Arnon -jokilaaksoon aivan jalkojemme juuresta.
Matkaamme kuului useita vierailuja paikallisiin, lähialueiden ravintoloihin. Näiden tarjoamisiin kuuluivat paikallisten herkkujen lisäksi Michelin -tähden velvoittamat kokemukset niin tarjoilusta, ruoista kuin puitteista. Puheensorinasta päätellen olimme omaksuneet italialaisen ruokailutavan – yhdessä olo on yhtä tärkeää kuin se, mitä suuhumme laitamme.
Kulttuurin nälkäämme tyydyttivät vierailut Vernan luostarissa, Castello di Porcianon keskiaikaisessa linnassa sekä Arezzon kaupungissa. Kaikissa näissä saimme opastetut kierrokset ja aikaa nauttia meille tarjoillut paikalliset herkut.
Osa meistä päätti tehdä siirtymät pyörillä. Kirsti järjesti meille paikallisesti toimivat sähköavusteiset pyörät, joiden mittareihin kertyi yli 100 kilometriä Toscanan kumpuilevaa maastoa ja jokivarsia. Suosittelemme tällaistakin ohjelmaa seuraaville kerroille.
Tätä kirjoittaessani istun Rooman, Fiumicinon kentällä, jonne on matkaa kolme tuntia Poppista. Matka-aika on lyhyt – mutta etäisyys pitkä. Popissa opin, että Gastronomien jäsenen tunnistaa halusta tutustua uusiin asioihin, uusiin ihmisiin ja nauttia elämästä. Ehkä La Dolce Vita -ei ole turhaan yhdistetty italialaiseen elämäntapaan – tähänhän voisi vaikka tottua.
Timo Leino
Suomen Gastronomien Seuran jäsen
