Tämä on nyt se kesä, jolloin kotimaan matkailulla etsikkoaika. Tänä kesänä ratkaistaan monen kuluttajan päätös tullaanko toistekin.
Tässä muutama positiivinen havainto 24.-28. kesäkuuta.
Lappeenrannassa on jo vuosia ollut varma valinta Karo Sintosen ja Sirja Ojalan luotsaama Wolkoff. Yhdessä kaupungin vanhimmista puutaloissa toimiva ravintola oli evakossa ennen koronaa. Museovirasto ja kaupunki korjauttivat pihapiirin aittaa, jossa on paikan sydän: keittiö. Sisäpihan terassilla saakin ihailla uudelle kivijalalle nostettu hirsirakennusta.
Kesälistalla on kauden raaka-aineita. Itse haksahdan jälleen kerran Saimaan muikkuihin, jotka tulevat suuren selän toiselta puolen Kyläniemestä. Koko vaihtelee kulloisenkin saaliskannan mukaan. Rapeita, mutta meheviä. Konstailematta. Parempia kuin itse olisi paistanut. Vaimon valinta osuu paistettuun järvikuhaan nokkosvoikastikkeella. Haarukkapala paljastaa parahultaisen kypsyyden. Nokkosvoi silottelee kesänmaun.
Puumalan keskustassa häärii televisiosta tuttu näyttelijä Ville Haapasalo hatsapurikioskissaan, jolle on saatu paikallisen ravintoloitsijan avustuksella anniskeluoikeudet. Helteellä georgialainen Borjomi on kuitenkin se kaikkein osuvin juoma aavistuksen makeille piiraille.
”235 grammaa juustoa. 235 grammaa taikinaa, jossa ternimaitoa, kermaa ja voita. Kaikkea, mitä ihminen tarvitsee”, puhekone Haapasalo selvittää taukomatta.
Tämä on tervetullut haaste lörtsy-Suomelle. Mistä perinnepiiraat saisivat samaa (media)seksikkyyttä. Maistamamme kappale on aavistuksen taikinainen, mikä johtunee kiireestä. Tulikuumana se ei kuitenkaan maukkautta haittaa. Kiirettä on pitänyt. Juhannuksena hatsapureja arveltiin menevän kaupaksi parisataa päivässä. Ensin meni yli 400 ja seuraavana päivänä yli 500. Leipomoon piti palkata kesäksi viisi uutta työntekijää. Vaikeasta nimestä huolimatta hatsapuri on helppo lähestyttävä. Ja ehdottomasti saatava suoraan uunista. Tähän piirakkaan ei totisesti tarvitse sipaista enää voita päälle.
Puumalan Sahanlahdessa toimii monipuolinen lomakeskus – Resort, kuten nykyään sanotaan. Se on perustettu 1700-luvulla syntyneen sahayhteisön sijoille. Harvoin paikka on niin henkilöitynyt yrittäjiinsä. Tuntuu siltä kuin Jaana ja Janne Kuivalainen olisivat läsnä kaikkialla kaiken aikaa: milloin huolehtimassa ruokavieraista – milloin toimittamassa muuta arkista askaretta. Kun saavuimme paikalle, Janne oli tikkailla vaihtamassa aittaravintolan sulaketta. Tyypillistä.
Lempisen Matti kesätöissä Puumalan Sahanlahdessa
Ravintola Koskivahti on lippulaiva, jota kipparoi jo kolmatta vuotta Markus Kaihola, 23. Taustalla vaikuttaa isähahmona monesta helsinkiläisestä ravintolasta tuttu Matti Lempinen, joka oli jo vuosia sitten konsultoimassa Kuivalaisia yhdessä Markus Maulavirran kanssa. Ei siis ihme, että täällä käytetään etupäässä D.O. Saimaan alkuperämerkillä siunattuja raaka-aineita. 90 prosenttia on paikallista.
Kaikella ruoalla on alkuperänsä, kuten Aittomäen vihersalaatilla. Se tulee Jaanan kotitilalta, jota pitää hänen veljensä Jari Häyrinen.
Brunssipöydästä löytyy puumalalaisen kalastaja Antti Laineen savumuikkuja sekä samaisen kalastajan hauesta jauhettua mureketta. Juvalta tulee Kaartilan mallaspossun palvikinkkua. Pesolan pihviliha toimittaa naudan etuselän Ylä-Savon Runnilta. Kananmunat, metsämarjat ja uudet siiklit tulevat aivan likeltä. Siiklit toimittaa muuten paikallinen taksiyrittäjä.
Listalta poimittu Saimaan kuha uuden sadon juureksilla ja ruohosipuli-piimäkastikeella – ja erityisesti annoksen valkonauris – oli kesäillan täysosuma. Myös Tiisanmäen luomukaritsa hernepyreellä lunasti kaikki odotukset.
Lossimatkan päässä sijaitsevia Okkolan lomamökkejä ja ravintola Niinipuuta voisi kutsua reilusti nimellä maatilamatkailu. Niin punamultaisessa piirissä kaikki siellä tapahtuu.
Päivän tuoreet muikut ja lankkulohi ovat paikkaa emännöivän Paula Okkolan ylpeyden aiheet. Puumalalainen kirjolohipala savustetaan aina vasta sen jälkeen, kun asiakas on sen tilannut.
Aamutunneilla ennen keittiöväkeä emäntä valtaa uunin ja paistaa leivonnaiset: lepuskaa ja ohrarieskaa. Jälkimmäistä kutsuttiin taannoisessa Finnjävel-ohjelmassa röpörieskaksi. Sen modernin version maistamme syksyn kuukausilounaalla.
Okkola on pyöräreitin varressa ja pihan terassilla piipahtaa retkeilijöitä niin lounaalla kuin oluella. Pitopöydän juomavalikoiman kruunaa kuitenkin raikas Louhisaaren juoma – tässä pihapiirissä todellinen lähituote,
Mikkelin puolella Ristiinassa matkalla Astuvansalmen kalliomaalauksille meillä kävi tuuri. Pääsimme risteilylle, ja vilkaisimme päivän listaa varmistaen, että riittäähän niitä: makkaroita.
Astuvansalmi possupottu ja lammasmakkara, lämmin ja kylmä salaatti
Kallioniemen Huvilan pääkokki Marko Sairinen ja paikan yrittäjäpariskunnan laivuri Otto Ravantti olivat vääntäneet makkaraa juuri pari päivää aiemmin. Se oli sunnuntain erikoisannos.
Possuperuna- ja lammasmakkara lämpimällä kaalisalaatilla, jossa valkonaurista, ja kylmällä perunasalaatilla sekä Sairisen sinappikastikkeella.
”Meni vähän liian kuivaksi”, Otto kursailee omia makkaroitaan.
Ei pidä paikkansa! Ainakaan tällä lautasmallilla, joka on täydellinen.
No niin. Kerrassaan hienostunut ja yllättäväkin kombinaatio nautittavaksi juuri kielen ja kansanrunouden tutkijan E.N. Setälän (1864-1935) huvilalla.
Varoituksena niille, jotka ovat tälle allergisia: Kaikissa näissä paikoissa käytetään mausteena itäsuomalaista lupsakkuutta ja sydämellistä kestiystävällisyyttä.
Sakari Nupponen
johtokunnan jäsen